Harjoitustason Kouluratsastuskilpailut
- su 8.10.2023
- Ylirannan Ratsutila
Iin Hevosharrastajat on vuonna 2002 perustettu Suomen Ratsastajainliiton hyväksymä ratsastusseura, joka toimii Ylirannan Ratsutilalla. Seuraa edustavat kilpailijat tunnistaa kilpailuissa seuran lyhenteestä IIHA.
IIHA järjestää vuosittain koulu-, esteratsastus- sekä maastoestekilpailuja, heppakerhoa, hevosaiheisia tapahtumia (mm. laskiaisrieha, Hourooti, Halloweenkisat ja JouluShow) sekä toiveiden ja tarpeiden mukaan erilaisia koulutuksia ja valmennuksia jäsenistölleen.
IIHA:n tavoitteena on olla helposti lähestyttävä seura, joka tarjoaa haasteita ja hauskaa yhdessäoloa sekä kilpailu-uraansa aloitteleville junioreille että kokeneillekin kilpailijoille. Tähän tarvitaan paljon talkootyötä, ja toivoisimmekin että myös junioreiden vanhemmat osallistuisivat mahdollisuuksien mukaan toimintaamme. IIHA:n kilpailuihin osallistuvat seuran jäsenet velvoitamme osallistumaan talkoiluun, sillä kilpailut eivät nouse pystyyn itsestään. Seuran järjestämissä tapahtumissa myös talkoolaiset ovat vakuutettuja.
Miksi kuulua Iin Hevosharrastajiin?
Suomen Ratsastajainliiton kautta IIHAn kuuluvat jäsenet saavat mm.
- Saat kattavan Pohjola Vakuutuksen Sporttiturva- urheiluvakuutuksen, joka on voimassa aina hevosia hoidettaessa, ratsastaessa sekä matkoilla tallille.
- Saat Hippos-lehden jäsenetuna seitsemän kertaa vuodessa.
- Voit suorittaa ratsastuksen hevostaito- ja ratsastusmerkkejä.
- Voit osallistua ratsastuskilpailuihin.
- Voit osallistua toimihenkilökoulutuksiin ja toimia koulutuksen jälkeen tuomarina, ratamestarina, stewardina jne.
Lue lisää täältä Muut liiton jäsenedut - Suomen Ratsastajainliitto (ratsastus.fi)
Muistathan, että jokaisen säännöllisesti ratsastuskoulussa tunnilla käyvän on suositeltavaa kuulua johonkin seuraan, mutta jos kilpailet, sinun on oltava seuran jäsen!
Kilpailut ovat varmistuneet! Kutsu tulee piakkoin. Tuomarina tulee toimimaan Irene Mäkimartti. Kilpailujen johtajana Riina Vatanen. Haluaisitko tulla talkoilemaan kisoihin? Ilmoittaudu talkoilijaksi…
8.12.2022
Iin hevosharrastajien 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tilaamme vaatteita Iin hevosharrastajien sekä Ylirannan ratsutilan logoilla! Alta löydät vaatekuvaston ja hinnat. Voit myös tuoda oman vaatteesi…
22.8.2022
Jäsensiihteeriltä terveisiä! Vuosittainen jäsenmaksuale lähestyy taas! SRL tiputtaa omia jäsenmaksuhintojaan 1.9. 50% , mikä tarkoittaa, että pääset jäseneksemme huippuhintaan Jäseneksi pääset…
28.11.2021
Uusi hallitus saatiin valittua 28.11. 2021-2022 kauden hallitus : Puheenjohtaja Satu Juntti, iin.hevosharrastajat@gmail.com Varapuheenjohtaja Riina Vatanen Maritta Lukkarinen Anne Perätalo Hannes…